Lahden kaupungin omistajapolitiikan lähtökohtana on kaupungin kokonaisedun toteutuminen ja resurssien suuntaaminen kaupunkia parhaiten palvelevalla tavalla. Omistajaohjauksen tehtävänä on huolehtia konsernin omaisuudesta ja pääoman tehokkaasta käytöstä. Kaupungin strategiset linjaukset ohjaavat konsernissa yhteisöjen ja säätiöiden toimintaa ja omistusta.  Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän, eli PHHYKY;n tarkoitus on tuottaa laadukkaita sosiaali- ja...

Mielestäni Liisu 2030 sekä siitä seuraavat toimenpiteet esimerkiksi Mannerheimintien määrittäminen pyöräilyn pääreitiksi. Perustuu pienen porukan ideologiseen unelmaan autottomasta keskustasta. Jotenkin ymmärrän Helsingin kaupungin toimenpiteet. Joissa pyöräilyreittejä lisätään autoilun kustannuksella. Sillä esimerkiksi vihreiden kannatus Helsingissä on suurta. Näin ollen tämän suuntaisella ideologialla on kannatusta. Toisin kuin mielestäni...

Kuntapolitiikassa on luotava ratkaisuja ja tehdä päätöksiä miten saisimme pienituloisten eläkeläisten asemaa ja toimeentuloa nostettua. Keskuudessamme asuu ja elää suurijoukko ihmisiä, jotka ovat koko ikänsä olleet työelämässä työskennellen matalapalkka-alalla. Eläkkeelle jäätyään ei kertynyt eläke ole kovin suuri. Kun erilaisten kustannusten kuten: asunnon vastikkeen tai vuokran, sähkö...